Tervetuloa Mustasaaren saaristoon!
Suomen länsirannikolla sijaitseva Mustasaaren laaja saaristo kostuu sadoista erikoisista saarista. Suurimmat saaret Raippaluoto ja Björkö sijaitseva miltei keskellä Merenkurkkua. Raippaluodossa ja Björkössä asuu yli 2000 vakinaista asukasta Björköbyn, Raippaluodon kirkonkylän, Norra Vallgrundin, Södra Vallgrundin, Söderuddenin, Brändövikin, Vistanin ja Paniken saaristoyhdyskunnissa. Muita saaria ovat esimerkiksi Börsskär, Rönnskär, Slåttskär, Lappörarna, Värlax ja Köklot. Kauimpana Merenkurkussa sijaitsee Valasaarten saariryhmä, jonka luoto ja rikas lintuelämä on rauhoitettu.
Meren läheisyys on jättänyt jälkensä saarisolaisiin. Saaristossa kuljettiin veneillä kauan ennen autoja, ja pääelinkeinoja olivat kalastus ja hylkeenpyynti. Maanviljelyn merkitys kasvoi vasta 1800-luvun lopulla. Maankohoaminen on ainutlaatuinen luonnonilmiö, joka jatkaa rannikon ja rantaviivan muokkaamista.
Raippaluodon silta - Suomen pisin silta
|
|
Raippaluodon sillan valmistuttua vuonna 1997 Raippaluodon-Björkön ja mantereen välille saatiin kiinteä tieyhteys. Mantereesta pohjoiseen sijaitsevat saaret Köklot ja Värlax saivat siltayhteyden mantereeseen 1970-luvulla. Kaunis saaristoluonto, vanhat kalastajakylät, mukavat ihmiset ja hyvät kalavedot ovat vain pieni osa Mustasaaren saariston tarjontaa. Saaristolla on myös mielenkiintoinen historia, josta on riittänyt viihdyttäviä tarinoita aina tähän päivään asti. |